maanantaina, tammikuuta 03, 2011

Joulu vielä kerran: portviinikastike


Vielä on pakko ihan pikkuisen palata jouluun portviinikastikkeen reseptin myötä. Itse kastike tosin on ajautunut kokoelmiin joskus ihan muulloin kuin jouluna. En muista alkuperäistä lähdettä, mutta jostain netin syövereistä tämä on lähtöisin.

Päädyin juuri tähän kastikkeeseen, koska halusin kinkulle ja kalkkunalle sekä laatikoille jonkun runsaan, kermattoman tumman ja vähän ehkä makeahkonkin kastikkeen. Ja tämä kuulkaas sopii melkein mille vaan. Loistavaa seuraa esim. porolle ja lampaalle. Ihan parhautta!

Kuvaahan ei taaskaan ole, mutta tästä tulee tummanruskeaa ja voin lisäämisen jälkeen myös ihanan kiiltävää. Kuvituksena siis jotain ihan muuta, mutta jouluista. :)

Kalkkuna on joutunut laudalle.


Kinkku hankittiin Someron Lihasavustamosta ja savustettu kalkkuna oli Rämön tilan lintuja.

Hillittömän hyvä portviinikastike

4-5 salottisipulia
1,5dl portviiniä
4 dl punaviiniä
4 dl demi-glace-kastikepohjaa
muutama oksa tuoretta timjamia
0,5-1 rkl punaherukkahyytelöä
20g voita
suolaa ja mustapippuria
Makujen säätämiseen tarvittaessa: balsamicosiirappia

Kuori ja leikkaa salotit ohuiksi renkaiksi. Marinoi sopulirenkaita portviinissä mieluiten yön yli. Marinoinnin jälkeen keitä sipulirenkaat pehmeiksi portviinissä ja anna niiden vielä jäähtyä portviinissä. Siivilöi jäähtyneet sipulirenkaat ja sästä siivilöity viini.

Keitä portviiniä ja punaviiniä kattilassa, kunnes nestettä on jäljellä noin 1,5dl. Lisää demi-glace ja timajmin oksat. Keitä kastiketta kasaan, kunnes sitä on jäljellä puolet. Tarkista maku ja keitä tarvittaessa hetki vielä. Poista timajmin oksat ja lisää punaherukkahyytelö.

Juuri ennen tarjoilua vatkaa voi kastikkeeseen ja lisää halutessasi mukaan portviinissä haudutetut sipulirenkaat. Minä jätin lisäämättä mutta hyödynsin ne kyllä muussa ruuanlaitossa. Mausta kastike suolalla ja pippurilla ja tsekkaa vielä maku. Säädä tarvittaessa balsamicosiirapilla.

Note: Satsaa hyvään demi-glaceen. Puljonki tekee hyviä liemiä, soosipohjia ja ihan soosejakin. Nykyisin niitä saa aika kivasti jo ihan marketeistakin.