sunnuntaina, marraskuuta 20, 2011

Lounasboksin lisuke: Kukkakaaliriisi


Viikonloppu on sujahtanut hyvän seuran, hauskan tekemisen ja ihanan ruuan ja viinin parissa. Sunnuntai-iltana onkin aika suoda ajatus jos toinenkin alkavan viikon ruokapolitiikalle.

Meillä mennään arkilounaat aika pitkälti omilla eväillä. Välillä jaksan olla hyvin suunnitelmallinen ja esivalmistelen viikon ruokia hyvissä ajoin sunnuntaina. Toisinaan en sitten todellakaan jaksa, ja silloin mennään sillä, mitä sattuu jääkaapissa olemaan tai lounasravintolassa tyrkyllä.

Näinä karppauksen kulta-aikoina tämä kukkakaaliriisi lienee aika trendikäs juttu, mutta nakataan se nyt eetteriin tänne meillekin. Karppaukseen en nyt ota sen suuremmin kantaa, kukin päättäköön itse, mikä sopii omalle keholle parhaiten.

Kukkisriisi on kätevä ja nopea lisuke, joka on myös erittäin muuntelukykyinen. Lopputulos on aikaslailla eri mausteista ja kypsennystavasta riippuen. Ja mikä parasta, tästä ei seuraa normiriisin aiheuttamaa iltapäivän toimistokoomaa.

Kukkakaaliriisi

1 iso kukkakaali
1 L kiehuvaa vettä
suolaa, pippuria ja oliiviöljyä voi

Raasta kukkakaali raastimen isoimmalla terällä. Kaada raasteen päälle kiehuvaa vettä ja anna liota noin 10-20 sekuntia.

Kaada vesi pois siivilän avulla. Mausta öljyllä, suolalla ja pippurilla. Tarjoile heti.

Kukkisriisin voi valmistaa myös pyöräyttämällä sen nopeasti pannulla öljytilkan ja mausteiden kera.
Sopii loistavasti myö louansevääksi, koska ei ole moksiskaan uudelleen lämmittelyistä

Ohjevinkkiä luurattu Gurmeesta.