keskiviikkona, helmikuuta 01, 2012

Ruuneperikriisi


Tule apuun Aleksi! Tai ihan kuka vaan!

Nyt ei oikein mennyt putkeen vuoden ekat "Runkut". Kollailin erilaisia reseptejä netistä. Ensin ajattelin tehdä jonkinlaisen kakkuversion, mutta päädyin sitten kuitenkin pieniin torttuihin. Resepti oli siis varsinainen "miksaus".

Taikina tehtiin hienosti koneella ja käytössä oli myös sylinterinmalliset formut. Muistin jopa voidella ne. Paistoin ja paistoin näitä, mutta ei. Loppujen lopuksi ne alkoivat melkein kärtsätä päältä, eivät meinanneet kypsyä sisältä millään.Viimeinen niitti epäonnistumisessa oli jonkinlainen romahdus, joka tapahtui, kun olin ottanut tortut pois uunista.

Että voisko saada jonkun ihan taattuvarman, maailman parhaan ruuneperireseptin? Lupaan noudattaa sitä ihan pilkulleen.

Tällä menolla meillä taidetaan Runebergin päivänä syödä kyllä perunaleivoksia.