maanantaina, helmikuuta 06, 2012

Ruuneperirevanssi


Miespuolisen mielestä tämän jutun nimi olisi ehdottomasti pitänyt olla Runebergin pojan koston paluu. Mutta voin sanoa, että tällä kertaa ei ollut mitään kostoa. Tai sitten olinkin itse se kostaja, hah!

Sain suunnattomasti tukea ruuneperikriisissäni, kiitos siitä ja oivallisista ohjeista sekä reseptivinkeistä. Lähdin kokeilemaan Nannan reseptiä, koska maistissa olevat tortut kuulostivat aika jänniltä. Pitäähän revanssissakin olla jotain jännää!

Noudatin ohjetta kiltisti, lisäsn vain kardemummaa. Yritin parhaani mukaan välttää myös ylivatkaamisongelmaa sekä vahdin uunia paistovaiheessa ihan tosissani. Olisin välittömästi puhaltanut pelin poikki ja ryhtynyt lämmönsäätötoimenpiteisiin, jos palamista olisi ilmennyt. Tällä kertaa tähdet olivat kuitenkin hyvässä asennossa ja universumi suopealla tuulella.Ruuneperit syntyivät ja tulivat syödyiksi. Olivat kuulemam hyviä ja hilloa oli tarpeeksi.

Sen verran säädin, että vaklasin kostutusliemiohjeen Makustelijoilta. Mutta senkin tein kuten neuvottiin, vaikka rommi vaihtuikin konjakkiin.

Lakeuksien Nannan Runebergin tortut
noin 12kpl

150g pehmeää voita
 1dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
2 munaa
 50g mantelijauhetta
1,5dl vehnäjauhoja
1dl korppujauhoja
2dl murustettuja pipareita
2 tl leivinjauhetta
1,5 tl jauhettua kardemummaa
1,5 dl omenasosetta (iskän tekemää)
1 dl maitoa
karvasmanteliaromia

Kostutusliemi:
1 dl vettä
0,25 dl sokeria
1-2 rkl rommia, punssia tai vaikka konjakkia 

Pinnalle:
vadelmamahilloa (St. Dalfour) ja valkoista sokerikuorrutetta

Vaahdota rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerralla hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne taikinaan yhdessä omenasoseen ja maidon kanssa. Mausta varovasti karvasmanteliaromilla, on tujua tavaraa.

Jaa taikina hyväksi katsomiisi vuokiin ja paista vartti 200 asteessa. Jos vuoat ovat korkeaa kapeaa mallia, niin paistoaikaa meni meillä sellainen 25 minuuttia. Seuraa siis tilannetta! Alumiiniset vuoat pitää totta kai voidella ja korppujauhottaa.


Kun olet ottanut tortut uunista, anna niiden jäähtyä hetken. Tee sillä välin kostutusliemi:

Kiehauta vesi ja lisää siihen sokeri. Sekoita niin, että sokeri sulaa. Anna jäähtyä hieman ja lisää rommi tai punssi.

Pistele sen jälkeen pitkäpiikkisellä haarukalla tai vaikka puisella grillitikulla keskikohtaa tortun päältä. Näin saat kostutusliemen valumaan ja imeytymään paremmin. Pistojäljet peittyvät kyllä koristeluvaiheessa, kun laitat kunnollisen nokareen vadelmahilloa tortun päälle ja pyöräytät hillosilmän ympäri sokerikuorruterenkaan. Sokerikuorrute tuli kaupasta, toimi ihan tarpeeksi hyvin, Varsinkin, kun hieman lämmittää tuubia mikrossa tai lämpimässä vedessä. Siis ihan pienen hetken vain!

Jos vain mahdollista, niin tortut kannattaa tehdä valmiiksi päivää ennen tarjoilua. Silloin kostutus ehtii tasoittua, samoin myös ihanat maut. Sitten vaan torttua aamuryypyn kanssa, kuten kansallisrunoija ruukasi. Tai sitten kahvin kera. Niin teki varmasti Fredrika!