torstaina, maaliskuuta 28, 2013

Lammastagine

 
Suuntaamme pääsiäiseksi Pirkanmalle mamman lihapatojen äärelle. Omaa kärsimyslammasta en nyt ajatellut laittaa, mutta palmusunnuntaina inspiroiduin tekemään taginen. Lammasta ei ollut, mutta oli poro. Innoittajana tuorein Viini-lehti ja Alex Nurmen resepti.

Alex oli tehnyt jälkiruoaksi sitruuna-marenkitortun, joka onkin mitä mainioin pääsiäisen makea herkku. Kevään jälkruokapöytään sopisi mukavasti myös posset, joko sitruunaisena tai appelsiinisena. Persikka-rahkajäätelökin syntyy nopeasti. Hieman työläämpi on perinteinen pasha tai suklaapasha, josta muuten Liemessä-Jenni teki oman versionsa tässä juuri.


LAMMASTAGINE
4:lle

600 g luutonta lampaanpaistia (meillä tällä kertaa poroa)
2 sipulia
1 solo valkosipuli
3 rkl oliiviöljyä
2 tl korianterin siemeniä
2 tl juustokuminansiemeniä
1 tl kurkumaa
1 tl paprikaa
1 tl kurkumaa
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 kanelitankoa
1 tl suolaa ja rouhittua mustapippuria
3 dl tomaattimehua
3 dl lihalientä
2 dl kuivattuja taateleita
1 dl kuivattuja aprikooseja
1 rkl hunajaa

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen paistamista. Paloittele liha noin 5 cm paloiksi ja ruskista lihat padassa. Nosta lihat sivuun ja kuullota öljyssä silputtu sipuli ja valkosipuli. Lisää joukkoon hienonnetut mausteet ja tuore raastettu inkivääri. Lisää lihat tomaattimehu ja lihaliemi. Anna hautua uunissa 150 asteessa 3-4 tuntia. Lisää loppuvaiheessa taatelit, aprikoosit, hunaja. Anna hautua vielä puolisen tuntia. Tarjoile kukkiscouscousin, qvinoan tai bulgurin kera.

Soppakellarin muut lammasreseptit löytyvät kootusti tästä vanhemmasta postauksesta.